FI / EN
Tuomas Aitamurto
Taidemaalari Helsingistä:
Olen aina rakastanut mielikuvitusmaailmoja. Kasvoin piirtäen ja luonnostellen asioita, jotka sijoittuvat todellisen ja fantasian välimaastoon. Maalaaminen on minulle luontevin tapa tutkia ja ilmaista sekä ympäröivää arkea, että omaa sisäistä maailmaani. Teoksissani tutkin filosofisia teemoja, muistoja ja niiden suhdetta elämään postdigitaalisella aikakaudella. Tärkein tavoitteeni maalaamisessa on, että katsoja voi kohdata teoksissani jotain henkilökohtaista ja löytää siitä omia merkityksiään ja tulkintojaan. Ehkä tunteen tai muiston, jota hän ei ole aiemmin pystynyt tunnistamaan. Olen luonteeltani hidas ja kärsivällinen maalari. Käytän pääasiassa öljy-, akryyli- ja vesivärejä, sekä temperaa. Eri materiaalit ja niiden yhdistelmät ovat todella tärkeässä roolissa työskentelyssäni. Pitkän ja harkitun työskentelyjakson aikana tutkin kunkin teoksen aihetta yksityiskohtaisesti ja syvennyn siihen liittyvään mediaan, kirjallisuuteen ja historiaan. Minulle maalaaminen rinnastuu lapsuudenajan ulkona tehtyihin seikkailuihin. Taiteen tekeminen on palkitseva matka, joka paljastaa varreltaan jatkuvasti uusia yllätyksiä ja löytöjä.